Yhdistyksen jäsenten historiaa

Kuvia

Tyyne Siviä Salomaa (o.s. Eloranta, 4. huhtikuuta 1891 Kuorevesi – 26. helmikuuta 1938 Petroskoi, Neuvostoliitto) oli ompelija ja sosialidemokraattien kansanedustaja.

Salomaan vanhemmat olivat itsellinen Heikki Eriksson ja Manda Matintytär. Hän toimi ompelijana Kuorevedellä ja meni naimisiin 1916 Jeremias Salomaan kanssa. Salomaa oli SDP:n jäsen vuodesta 1906 ja oli puolueen kansanedustajana 1917 edustaen Hämeen läänin pohjoista vaalipiiriä. Suomen sisällissodan jälkeen hän siirtyi Venäjälle. Salomaa oli aluksi suomalaisten pakolaiskodin taloudenhoitajana Petroskoissa, Petroskoin suomenkielisen puoluekoulun johtajana 1920 ja agitaatiokurssien johtaja 1921. Hän toimi 1922 puolueen Karjalan aluekomitean naisasiain osaston toimitsijana, 1923–1929 lastenkodin johtajana Petroskoissa ja 1930–1936 Kansanperinnekeskuksen kulttuurijaoston johtajana.

Huhtikuussa 1937 Salomaa määrättiin Pioneerien palatsin suomalaisosaston kirjastonhoitajaksi mutta jo lokakuussa 1937 hänet erotettiin puolueesta syytettynä kansalliskiihkoisesta käyttäytymisestä ja kansanvihollisena vangitun miehensä suojelemisesta. Salomaa itse vangittiin 17. tammikuuta 1938. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin ampumalla 26. helmikuuta 1938 Petroskoin lähistöllä. Salomaan maine palautettiin 1957.

Salomaan puoliso Jeremias Salomaa (1891–1937) työskenteli Neuvostoliitossa Karelgranitin Kivimännistö-nimisen louhoksen johtajana. Hänet vangittiin vastavallankumouksellisen kansalliskiihkoisen järjestön jäsenyydestä syytettynä ja ammuttiin 28. joulukuuta 1937 Sandarmohissa Karhumäen lähellä. Myös Jeremias Salomaan maine palautettiin 1957. Salomailla oli yksi poika ja yksi tytär.

Tyyne Salomaa on ollut yhdistyksemme jäsen.
Tyyne Salomaa on ollut yhdistyksemme jäsen.

Kommentoi